Estevalmennuspäivä 03.04.2021
|
Tervetuloa valmentautumaan kilpailukeskus Clarkenesin tiloihin lauantaina 3.4.2021! Mangovian estevalmentaja Oliver on lupautunut pitämään huhtikuun alussa kaksi valmennusta, joihin otetaan mukaan myös tallin ulkopuolisia ratsukoita. Valmennukset ovat ryhmävalmennuksia, joten jokaisen valmennuskommentti (+200 sanaa) koostuu yhteisestä ja omasta osuudesta. Valmennukset pidetään toisessa Clarkenesin lämmitetyistä maneeseista ja toinen on varattu verryttelyä ja odottelua varten. Valmennuksien teemana on radan ratsastus.
Yleiset tiedot
|
Säännöt ja rajoitukset
- Enintään 4 osallistujaa / valmennusryhmä
- Yksi ratsastaja (yksi irl-henkilö) voi osallistua vain toiseen valmennuksista
- Yksi hevonen voi osallistua vain toiseen valmennuksista
- Osallistuvalla hevosella tulee olla sivuillaan edes pieni pätkä luonnetta
- Valmennukset on jaettu tasoittain ja kaikki tasohaarukkaan osuvat ratsukot voivat osallistua, tarkempi estekorkeus määräytyy ratsukkokohtaisesti
- Valmennuskommentit tulevat tälle sivulle valmistuttuaan
Ilmoittautumisohjeet
ratsastaja - hevonen http://-alkuinen osoite (oma taso)
- Ilmoittautumiset sähköpostiin
- Ilmoittautumisviestin otsikoksi Estevalmennus 3.4
- Ilmottaudu muodossa:
ratsastaja - hevonen http://-alkuinen osoite (oma taso)
Osallistujat
valmennus 1: 80-120cm 5/5
Veera R. - Ponipalleron Kassiopeia (100cm) Antonia N. - Korpihovin Hurjatuho (110cm) Daracha Dunbar - Derreworth Donn Cuailnge (110cm) Katariina Koivuniemi - Luu-usva (110cm) Viixi - Syyn Tinarosvoja (110cm) |
valmennus 2: 120cm+ 4/4
Kiira Veiskonen - Cloudfield Casimiro (130cm) Minni Vanha-Aho - Rosa Majalis (150cm) Vilma Kavalniemi - Crane Chrysaor (140cm) Tiikeri - Dark Star Apple (160cm) |
Kommentit
RYHMÄ 1
Veera R. - Ponipalleron Kassiopeia (100cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Ensimmäisenä minulle esiteltiin rautias suomenhevostamma Pella. Veera kertoi Pellan olevan toisinaan vähän itsepäinen eikä esteiden ylittäminen aina maistunut raudikolle, mutta verryttely oli uudesta paikasta huolimatta sujunut hyvin ja tammalla oli selkeästi hyvä päivä. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Veera ja Pella saivat aloittaa tehtävän ensimmäisinä. Sinipunainen pysty linjan toisena osana oli Pellan mielestä vähän jännittävä ja ratsastaja sai pitää huolen siitä, että tamma tuli keskelle estettä. Lyhyellä lähestymisellä hypätty vihreävalkoinen este sen sijaan sujui hyvin molemmilla yrityksillä.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Pella selviytyi erikoisesteistä Veeran kanssa ainakin jotenkuten kunnialla paria hieman kiemurteluksi mennyttä lähestymistä lukuunottamatta. Tammalle suurin järkytyksen aihe taisi olla toisen ratsukon pudottamasta puomista lähtenyt ääni, sillä se suoritti omalla vuorollaan hyvin eivätkä edes kumiankat tuntuneet jännittävän hevosta.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Pellan kanssa sarjalla ongelmaksi meinasivat koitua liian pitkät estevälit. Raudikko eteni melkein kuin hidastetusti ja ensimmäisellä kerralla näytti, ettei tamma voisi päästä okserin yli millään. Veera kannusti Pellan kuitenkin hyvin päättäväisesti tehtävän loppuun ja toisella kerralla meno näyttikin jo paremmalta.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Ennen radallelähtöä pyysin Veeraa ratsastamaan Pellan laukan kuntoon. Halusin, että se pyörii kunnolla eikä kesken radan tule tarvetta tehdä esimerkiksi ympyrää laukan korjaamiseksi. Kun laukka oli sujuvaa, ratsukko sai lähteä suorittamaan rataa. Pellalla ja Veeralla ei ollut mitään ongelmaa linjalla, mutta sen jälkeisestä pystystä tipahti puomi pienen askelvirheen seurauksena. Homma kuitenkin jatkui paremmassa paketissa ja laine-este ylittyi miltei täydellisesti. Sujuvampi laukka auttoi myös sarjalla ja vaikka Veera joutuikin kannustamaan tammaa pienellä raipankosketuksella okserin yli, ratsukon esitys parempaa kuin aiemmin valmennuksessa. Vesimattopystyn jälkeen pyysin Veeraa ratsastamaan vielä pitkän tien aiemmin tiputetulle pystylle ja se menikin nyt hienosti. Annoin ratsukolle luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Antonia N. - Korpihovin Hurjatuho (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Raudikko suomenhevosori esiteltiin minulle Touhoksi ja pakko myöntää, että vähän touhottamiselta sen meno näyttikin. Antonia kertoi Touhon pitävän hyppäämisestä ja pistin merkille myös sen kivat liikkeet, joten odotin orin suorituksia innolla. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Touholta ja tämän ratsastajalta hypyt sujuivat hyvin, mutta lähestymiset olivat melkoisen vauhdikkaita. Sain jopa vähän pelätä, että osuvatko hevosen askeleet oikein esteille, mutta Antonia ratsasti oria tosi hienosti. Vaikka Touho kuunteli pidätteitä vähän vaihtevalla menestyksellä, ratsukko suoriutui hyvin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Erikoisesteet eivät hetkauttaneet Touhon keksittymistä hyppäämisestä, vaan vauhdikas meno jatkui. Hypyt olivat ilmavia, mutta yksi puomi tippui sianselkä-esteellä, kun askeleet eivät osuneet ihan kohdalleen. Uudella yrittämällä este ylittyi helposti.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Ennen sarjan hyppäämistä Touho tuntui huomaavan, että maneesissa oli myös tammoja. Orin kierrokset tuntuivat nousevan entisestään ja sarjan estevälit meinasivat jäädä lyhyiksi. Okserilta tippui etupuomi parikin kertaa, mutta kun Antonia jaksoi pyörittää Touhoa ympyrällä sen verran että laukka rauhoittui, tehtävä lähti sujumaan.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Touho ja Antonia hyppäsivät radan 110-senttisenä. Touho touhotti aluksi ihan omiaan, mutta Antonia sai orin keskittymisen palautettua tekemiseen. Vihreävalkoiselle pystylle lähestyminen näytti jopa vähän vaaralliselta, mutta ratsukko selviytyi esteestä ihan hyvin. Sarjalla vauhtia oli myös vähän liikaa ja ensimmäinen väli meni puolellatoista laukka-askeleella. Vesimattopystylle lähestyminen onnistuikin sitten jo paremmin ja rata lopetettiin hyvässä tasapainossa. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Daracha Dunbar - Derreworth Donn Cuailnge (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Jo verryttelyä seuratessani katseeni oli kiinnittynyt suomenhevosten seassa pyörivään connemara-oriin, joka esiteltiin minulle Doniksi. Tummanpunaruunikko ponipoika vaikutti varsinaiselta herrasmieheltä ja ratsastajaltaan se sai oikeastaan pelkkiä kehuja. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Don suoritti annetut tehtävät lähes moitteitta Darachan kanssa eikä ylimääräisiä hyppyjä tarvinnut tehdä. Donin laukkakin soljui oikein mukavasti alusta asti. Ensimmäisellä hypyllä linjan pystylle ratsukko laskeutui ristilaukassa alas jättölinjan kaarevan tien vuoksi. Uudella yrityksellä oikea laukka löytyi paremmin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Erikoisesteet eivät Donia ratsastajineen kovin paljoa hetkauttaneet, mutta kumiankat meinasivat olla kokeneeksi kisaponiksi kuvaillulle ruunikolle liikaa. Pienen tutustumishetken jälkeen uusi hyppy-yritys onnistuikin hienosti. Laukan temmossa olisi tosin ollut vähän toivomisen varaa ja kehotin Darachaa kiinnittämään tähän huomiota seuraavalla tehtävällä.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Daracha sai Donin laukkaan kaivattua ryhtiä ja sarjan esteet ylittyivät helposti. Hypyissä oli myös kivasti ilmavaraa ja Daracha ratsasti Donia hyvin. Ori tuntui pikkuhiljaa jopa vähän innostuvan ja vaikka Daracha oli kuvaillut Donia jopa vähän tylsäksi, ruunikko esitti pari ilopukinpoikastakin.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Don ja Daracha hyppäsivät radan 110-senttisenä. Alkurata sujuikin vihreävalkoiselle pystylle asti hyvässä tasapainossa, mutta sen jälkeen laukasta hävisi vähän rytmi ja laine ylittyi vähän nipinnapin. Pyysin Darachaa ratsastamaan pari ympyrää ennen sarjaa, jotta laukka saatiin takaisin kuntoon ja rata jatkui vasta sen jälkeen. Loppuradalla homma olikin jo paremmin paketissa. Ratsukko sai hypätä vielä linjan ja pystyn sekä laine-esteen uudelleen ja onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Katariina Koivuniemi - Luu-usva (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Suomalainen pienhevostamma esiteltiin minulle Luikuksi. Raudikko liikkui jo verryttelyissä oikein kivasti, mutta tamman ratsastaja lupaili menon parantuvan vielä kun pääsisimme hyppäämään lisää. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Katariinalla ja Luikulla hypyt pikkuesteille sujuivat hyvin. Minulle oli mainittu, että tammalle oli toisinaan vähän haastavaa tehdä itsenäisesti reittivalintoja, mutta ainakin tälläisillä simppeleillä teillä tämä onnistui ja Katariina uskalsi antaa tammalle vähän tilaa. Kaareva jättölinja onnistui ratsukolle juuri kuten pitikin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Luikku hyppäsi erikoisesteet ihan kuin niissä ei mitään erikoista olisikaan, mikä oli tietysti vain positiivista. Katariina sai ratsastaa Luikkua koko ajan eikä sitä voinut oikeastaan jättää yksin tekemään päätöksiä, mutta koska yhteispeli toimi, ei minulla ollut moitittavaa. Sianselkä-esteeltä tippui yksi puomi kun korkeus nousi 70-senttiin, mutta uudella yrityksellä ja paremmalla lähestymisellä homma sujui paremmin.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Katariinan ja Luikun yhteispeli toimi myös sarjalla. Luikku sopi askelväleihin kuin nakutettu ja hypyt olivat ilmavia ja pyöreitä. Tamma liikkui rohkeasti Katariinan kanssa eikä yksikään puomi edes kolahtanut. Minun oli pakko olla tyytyväinen tähän suoritukseen.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Luikku pääsi hyppäämään radan 110-senttisenä. Katariina ratsasti Luikun kuulolle muutamilla ravi- ja laukkaympyröillä ennen radan aloittamista ja se selkeästi toimi, sillä ainakin rytmi oli radalla hanskassa. Pyysin Katariina antamaan Luikulle vähän omaa tilaa lähestymisten suhteen ja aiempien tehtävien avulla se onnistuikin, ainakin pidemmillä teillä. Linjalla Luikku toimikin hienosti ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Ratsukko ei napannut radalta yhtäkään puomia vaikka muutama olikin lähellä, mutta Luikku hyppäsi innokkaasti ja kovin sitkeästi. Onnistuneen radan jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Viixi - Syyn Tinarosvoja (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Ruunikko suomenhevostamma esiteltiin minulle Unnaksi. Unnan kuvailtiin olevan varsin helppo ja kiva esteratsu, joten uskoin valmennuksen sujuvan tammalta ja tämän ratsastajalta hyvin. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Unna selkeästi vasta heräili vauhdin suhteen tehtävän parilla ensimmäisellä hypyllä, mutta virkistyi nopeasti ja vauhtia alkoi löytyä. Tamma löysi selkeästi itse hyvät ponnistuspaikat ja ratsastajan tehtäväksi jäi oikeastaan vain Unnan ohjaaminen, mistä Viixi suoriutuikin hyvin. Viixi istui ruunikon selässä vakaasti myötäillen hevosen liikkeitä oikein kivasti.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Unna kyttäsi laine-estettä hieman, mutta muut esteet sujuivat hienosti. Viixi kannusti tammaa kuitenkin hyvin ja laine-esteen aiheuttama järkytys saatiin purettua nopeasti. Unna hyppäsi esteet innokkaasti ja ratsastaja sai selässä toimia vähän jarrunakin.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Ensimmäisellä kerralla Unna lähestulkoon kaahotti sarjalle ja Viixi joutui kääntämään tamman ympyrälle ettei olisi tapahtunut mitään vaarallista. Viixi sanoi, ettei Unna ihan tälläinen yleensä ollut ja lähestymisessä otettiin uusi yritys. Viixi sai antaa ruunikolle melkoisesti puolipidätteitä, mutta tamma pysyi paremmin käsissä ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Hypyt olivat myös mukavan pyöreitä.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Viixi ja Unna hyppäsivät radan 110-senttisenä. Radalla ratsukon yhteispeli selkeästi toimi vielä paremmin kuin yksittäisillä esteillä ja laukkakin pysyi esteiden välissä täysin hallinnassa. Unna hyppäsi pehmeästi ja sujuvasti myös laine-esteen, vaikka se oli aiemmin jännittänyt. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Ensimmäisenä minulle esiteltiin rautias suomenhevostamma Pella. Veera kertoi Pellan olevan toisinaan vähän itsepäinen eikä esteiden ylittäminen aina maistunut raudikolle, mutta verryttely oli uudesta paikasta huolimatta sujunut hyvin ja tammalla oli selkeästi hyvä päivä. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Veera ja Pella saivat aloittaa tehtävän ensimmäisinä. Sinipunainen pysty linjan toisena osana oli Pellan mielestä vähän jännittävä ja ratsastaja sai pitää huolen siitä, että tamma tuli keskelle estettä. Lyhyellä lähestymisellä hypätty vihreävalkoinen este sen sijaan sujui hyvin molemmilla yrityksillä.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Pella selviytyi erikoisesteistä Veeran kanssa ainakin jotenkuten kunnialla paria hieman kiemurteluksi mennyttä lähestymistä lukuunottamatta. Tammalle suurin järkytyksen aihe taisi olla toisen ratsukon pudottamasta puomista lähtenyt ääni, sillä se suoritti omalla vuorollaan hyvin eivätkä edes kumiankat tuntuneet jännittävän hevosta.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Pellan kanssa sarjalla ongelmaksi meinasivat koitua liian pitkät estevälit. Raudikko eteni melkein kuin hidastetusti ja ensimmäisellä kerralla näytti, ettei tamma voisi päästä okserin yli millään. Veera kannusti Pellan kuitenkin hyvin päättäväisesti tehtävän loppuun ja toisella kerralla meno näyttikin jo paremmalta.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Ennen radallelähtöä pyysin Veeraa ratsastamaan Pellan laukan kuntoon. Halusin, että se pyörii kunnolla eikä kesken radan tule tarvetta tehdä esimerkiksi ympyrää laukan korjaamiseksi. Kun laukka oli sujuvaa, ratsukko sai lähteä suorittamaan rataa. Pellalla ja Veeralla ei ollut mitään ongelmaa linjalla, mutta sen jälkeisestä pystystä tipahti puomi pienen askelvirheen seurauksena. Homma kuitenkin jatkui paremmassa paketissa ja laine-este ylittyi miltei täydellisesti. Sujuvampi laukka auttoi myös sarjalla ja vaikka Veera joutuikin kannustamaan tammaa pienellä raipankosketuksella okserin yli, ratsukon esitys parempaa kuin aiemmin valmennuksessa. Vesimattopystyn jälkeen pyysin Veeraa ratsastamaan vielä pitkän tien aiemmin tiputetulle pystylle ja se menikin nyt hienosti. Annoin ratsukolle luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Antonia N. - Korpihovin Hurjatuho (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Raudikko suomenhevosori esiteltiin minulle Touhoksi ja pakko myöntää, että vähän touhottamiselta sen meno näyttikin. Antonia kertoi Touhon pitävän hyppäämisestä ja pistin merkille myös sen kivat liikkeet, joten odotin orin suorituksia innolla. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Touholta ja tämän ratsastajalta hypyt sujuivat hyvin, mutta lähestymiset olivat melkoisen vauhdikkaita. Sain jopa vähän pelätä, että osuvatko hevosen askeleet oikein esteille, mutta Antonia ratsasti oria tosi hienosti. Vaikka Touho kuunteli pidätteitä vähän vaihtevalla menestyksellä, ratsukko suoriutui hyvin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Erikoisesteet eivät hetkauttaneet Touhon keksittymistä hyppäämisestä, vaan vauhdikas meno jatkui. Hypyt olivat ilmavia, mutta yksi puomi tippui sianselkä-esteellä, kun askeleet eivät osuneet ihan kohdalleen. Uudella yrittämällä este ylittyi helposti.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Ennen sarjan hyppäämistä Touho tuntui huomaavan, että maneesissa oli myös tammoja. Orin kierrokset tuntuivat nousevan entisestään ja sarjan estevälit meinasivat jäädä lyhyiksi. Okserilta tippui etupuomi parikin kertaa, mutta kun Antonia jaksoi pyörittää Touhoa ympyrällä sen verran että laukka rauhoittui, tehtävä lähti sujumaan.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Touho ja Antonia hyppäsivät radan 110-senttisenä. Touho touhotti aluksi ihan omiaan, mutta Antonia sai orin keskittymisen palautettua tekemiseen. Vihreävalkoiselle pystylle lähestyminen näytti jopa vähän vaaralliselta, mutta ratsukko selviytyi esteestä ihan hyvin. Sarjalla vauhtia oli myös vähän liikaa ja ensimmäinen väli meni puolellatoista laukka-askeleella. Vesimattopystylle lähestyminen onnistuikin sitten jo paremmin ja rata lopetettiin hyvässä tasapainossa. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Daracha Dunbar - Derreworth Donn Cuailnge (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Jo verryttelyä seuratessani katseeni oli kiinnittynyt suomenhevosten seassa pyörivään connemara-oriin, joka esiteltiin minulle Doniksi. Tummanpunaruunikko ponipoika vaikutti varsinaiselta herrasmieheltä ja ratsastajaltaan se sai oikeastaan pelkkiä kehuja. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Don suoritti annetut tehtävät lähes moitteitta Darachan kanssa eikä ylimääräisiä hyppyjä tarvinnut tehdä. Donin laukkakin soljui oikein mukavasti alusta asti. Ensimmäisellä hypyllä linjan pystylle ratsukko laskeutui ristilaukassa alas jättölinjan kaarevan tien vuoksi. Uudella yrityksellä oikea laukka löytyi paremmin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Erikoisesteet eivät Donia ratsastajineen kovin paljoa hetkauttaneet, mutta kumiankat meinasivat olla kokeneeksi kisaponiksi kuvaillulle ruunikolle liikaa. Pienen tutustumishetken jälkeen uusi hyppy-yritys onnistuikin hienosti. Laukan temmossa olisi tosin ollut vähän toivomisen varaa ja kehotin Darachaa kiinnittämään tähän huomiota seuraavalla tehtävällä.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Daracha sai Donin laukkaan kaivattua ryhtiä ja sarjan esteet ylittyivät helposti. Hypyissä oli myös kivasti ilmavaraa ja Daracha ratsasti Donia hyvin. Ori tuntui pikkuhiljaa jopa vähän innostuvan ja vaikka Daracha oli kuvaillut Donia jopa vähän tylsäksi, ruunikko esitti pari ilopukinpoikastakin.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Don ja Daracha hyppäsivät radan 110-senttisenä. Alkurata sujuikin vihreävalkoiselle pystylle asti hyvässä tasapainossa, mutta sen jälkeen laukasta hävisi vähän rytmi ja laine ylittyi vähän nipinnapin. Pyysin Darachaa ratsastamaan pari ympyrää ennen sarjaa, jotta laukka saatiin takaisin kuntoon ja rata jatkui vasta sen jälkeen. Loppuradalla homma olikin jo paremmin paketissa. Ratsukko sai hypätä vielä linjan ja pystyn sekä laine-esteen uudelleen ja onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Katariina Koivuniemi - Luu-usva (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Suomalainen pienhevostamma esiteltiin minulle Luikuksi. Raudikko liikkui jo verryttelyissä oikein kivasti, mutta tamman ratsastaja lupaili menon parantuvan vielä kun pääsisimme hyppäämään lisää. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Katariinalla ja Luikulla hypyt pikkuesteille sujuivat hyvin. Minulle oli mainittu, että tammalle oli toisinaan vähän haastavaa tehdä itsenäisesti reittivalintoja, mutta ainakin tälläisillä simppeleillä teillä tämä onnistui ja Katariina uskalsi antaa tammalle vähän tilaa. Kaareva jättölinja onnistui ratsukolle juuri kuten pitikin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Luikku hyppäsi erikoisesteet ihan kuin niissä ei mitään erikoista olisikaan, mikä oli tietysti vain positiivista. Katariina sai ratsastaa Luikkua koko ajan eikä sitä voinut oikeastaan jättää yksin tekemään päätöksiä, mutta koska yhteispeli toimi, ei minulla ollut moitittavaa. Sianselkä-esteeltä tippui yksi puomi kun korkeus nousi 70-senttiin, mutta uudella yrityksellä ja paremmalla lähestymisellä homma sujui paremmin.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Katariinan ja Luikun yhteispeli toimi myös sarjalla. Luikku sopi askelväleihin kuin nakutettu ja hypyt olivat ilmavia ja pyöreitä. Tamma liikkui rohkeasti Katariinan kanssa eikä yksikään puomi edes kolahtanut. Minun oli pakko olla tyytyväinen tähän suoritukseen.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Luikku pääsi hyppäämään radan 110-senttisenä. Katariina ratsasti Luikun kuulolle muutamilla ravi- ja laukkaympyröillä ennen radan aloittamista ja se selkeästi toimi, sillä ainakin rytmi oli radalla hanskassa. Pyysin Katariina antamaan Luikulle vähän omaa tilaa lähestymisten suhteen ja aiempien tehtävien avulla se onnistuikin, ainakin pidemmillä teillä. Linjalla Luikku toimikin hienosti ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Ratsukko ei napannut radalta yhtäkään puomia vaikka muutama olikin lähellä, mutta Luikku hyppäsi innokkaasti ja kovin sitkeästi. Onnistuneen radan jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Viixi - Syyn Tinarosvoja (110cm)
Lauantain ensimmäinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista esteiden seasta. Hetken viiden ratsukon menoa katsomosta tarkkailtuani siirryin kahvikuppi kädessä maneesin hiekalle ja pyysin ratsastajia siirtämään hevoset hetkeksi käyntiin. Kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Ruunikko suomenhevostamma esiteltiin minulle Unnaksi. Unnan kuvailtiin olevan varsin helppo ja kiva esteratsu, joten uskoin valmennuksen sujuvan tammalta ja tämän ratsastajalta hyvin. Kun kaikki ratsukot oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 50-60 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Unna selkeästi vasta heräili vauhdin suhteen tehtävän parilla ensimmäisellä hypyllä, mutta virkistyi nopeasti ja vauhtia alkoi löytyä. Tamma löysi selkeästi itse hyvät ponnistuspaikat ja ratsastajan tehtäväksi jäi oikeastaan vain Unnan ohjaaminen, mistä Viixi suoriutuikin hyvin. Viixi istui ruunikon selässä vakaasti myötäillen hevosen liikkeitä oikein kivasti.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 60- ja 70-senttisenä. Unna kyttäsi laine-estettä hieman, mutta muut esteet sujuivat hienosti. Viixi kannusti tammaa kuitenkin hyvin ja laine-esteen aiheuttama järkytys saatiin purettua nopeasti. Unna hyppäsi esteet innokkaasti ja ratsastaja sai selässä toimia vähän jarrunakin.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan kaikki esteet olivat korkeudeltaan 90cm ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Ensimmäisellä kerralla Unna lähestulkoon kaahotti sarjalle ja Viixi joutui kääntämään tamman ympyrälle ettei olisi tapahtunut mitään vaarallista. Viixi sanoi, ettei Unna ihan tälläinen yleensä ollut ja lähestymisessä otettiin uusi yritys. Viixi sai antaa ruunikolle melkoisesti puolipidätteitä, mutta tamma pysyi paremmin käsissä ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Hypyt olivat myös mukavan pyöreitä.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin metriin ja ensimmäisen ratsukon jälkeen nostettiin vielä kymmenellä sentillä. Viixi ja Unna hyppäsivät radan 110-senttisenä. Radalla ratsukon yhteispeli selkeästi toimi vielä paremmin kuin yksittäisillä esteillä ja laukkakin pysyi esteiden välissä täysin hallinnassa. Unna hyppäsi pehmeästi ja sujuvasti myös laine-esteen, vaikka se oli aiemmin jännittänyt. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
RYHMÄ 2
Kiira Veiskonen - Cloudfield Casimiro (130cm)
Minni Vanha-Aho - Rosa Majalis (150cm)
Lauantain toinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista muutamien verryttelyesteiden seasta. Pyysin ratsukoita keskeyttämään verryttelyn ja seuraamaan minua toiseen maneesiin, jossa varsinainen valmennus pidettäisiin. Maneesiin päästyämme varmistin, että kaikki olivat saaneet verryteltyä kunnolla ja sen jälkeen kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Ruunikko puoliveritamma esiteltiin minulle Rosaksi ja muistelin Naellan maininneen hevosesta joskus aiemmin. Tamma oli kuulemma ollut alkuverryttelyissä hirmuisen innokas ja hypyt olivat olleet melkoisen ilmavia. Kun kierros oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 110 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Rosalla ja Minnillä hypyt lähtivät sujumaan kivasti, kun ratsastaja pääsi kiinni rytmiin. Rosa hyppäsi vauhdilla ja laukka oli välillä vähän säheltämistä, mutta ponnistuspaikat löytyivät Minnin avustuksella hyvin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 110- ja 120-senttisenä. Rosa ei kummastellut erikoisesteitä, mutta koska vauhtia oli vähän turhan paljon, joten lähestymisiin piti kiinnittää huomiota. Yksi puomi putosi 120-senttisellä sianselkäesteellä, kun askeleet eivät ihan sopineet, mutta Rosa tuntui sisuuntuvan pudotetusta puomista ja uusi yritys sujui paremmin.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan esteet olivat säädettiin korkeudeltaan ratsukkokohtaisesti ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Minni oli pikkuhiljaa saanut Rosan kunnolla avuille ja sarjalla homma toimikin hienosti. Rosa hyppäsi kivan pyöreästi, eikä alkuvalmennuksen innokkuus ollut hävinnyt avuilletulon myötä.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin 130-senttiin ja kaikki hyppäsivät radan ensin sillä korkeudella. Toiselle kierrokselle korkeudet nostettiin ratsukkokohtaiselle tasolle. Ensimmäisellä, 130-senttisellä radalla Rosalla ja Minnillä onnistui yhteistyö hyvin. 150-senttisellä radalla Rosa alkoi ilmeisesti vähän väsähtää ja ratsukko pudotti pari puomia askelvirheiden takia. Pyysin Minniä hyppäämään nämä esteet vielä uudelleen helpommilla teillä ja siihen oli hyvä lopettaa. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Vilma Kavalniemi - Crane Chrysaor (140cm)
Lauantain toinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista muutamien verryttelyesteiden seasta. Pyysin ratsukoita keskeyttämään verryttelyn ja seuraamaan minua toiseen maneesiin, jossa varsinainen valmennus pidettäisiin. Maneesiin päästyämme varmistin, että kaikki olivat saaneet verryteltyä kunnolla ja sen jälkeen kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Komea mustanruunikko ori esiteltiin minulle Chrysaoriksi. Chrysaorin kerrottiin olevan varsinainen estetaituri ja sen liikkeet kiinnittivät huomioni heti ensinäkemällä. Puoliverinen miellytti kyllä silmää. Kun kierros oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 110 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Chrysaorilta ja Vilmalta verryttelyhypyt sujuivat miltei moitteitta - ratsukon hypyt ja lähestymiset olivat tasapainoisia ja askeleet sopivat ponnistuksiin hyvin. Mustanruunikko ori selkeästi nautti saadessaan ratsastajaltaan kehuja, jotka se oli kyllä täysin ansainnut.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 110- ja 120-senttisenä. Chrysaor ei välittänyt esteiden erikoisuudesta vaan hyppäsi nämäkin esteet kuin niissä ei mitään kummallista olisi ollutkaan. Sen sijaan ori intoutui esittelemaan hienoa laukkaansa eikä olisi malttanut aina odottaa omaa vuoroaan käynnissä, joten Vilmalla oli varmasti täysi työ rauhoitella hevosta.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan esteet olivat säädettiin korkeudeltaan ratsukkokohtaisesti ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Vilma ja Chrysaor hyppäsivät sarjan 120- ja 135-senttisenä enkä voinut kuin ihailla Chrysaorin tekniikkaa. Ori hyppäsi itsevarmasti, tietäen että se pääsisi esteistä yli leikiten. Esteiden jälkeen Chrysaor esitteli hieman kummallisen näköisiä loikkia pää alhaalla, mutta Vilma lähinnä nauroi ratsunsa selässä orin innostuessa.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin 130-senttiin ja kaikki hyppäsivät radan ensin sillä korkeudella. Toiselle kierrokselle korkeudet nostettiin ratsukkokohtaiselle tasolle. 130-senttisellä radalla Chrysaorilla ja Vilmalla kolahti pari puomia, joista toinen tippui. Ratsukon askeleet eivät olleet aivan sopineet sianselkä-esteelle ja vihreävalkoiselle pystylle, mutta uudella yrittämällä homma sujui paremmin. Estekokeuden noustessa Chrysaor tuntui sisuuntuvan entisestään ja 140-senttiset esteet ylittyivät kerralla puhtaasti, joten suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Tiikeri - Dark Star Apple (160cm)
Lauantain toinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista muutamien verryttelyesteiden seasta. Pyysin ratsukoita keskeyttämään verryttelyn ja seuraamaan minua toiseen maneesiin, jossa varsinainen valmennus pidettäisiin. Maneesiin päästyämme varmistin, että kaikki olivat saaneet verryteltyä kunnolla ja sen jälkeen kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Daraksi esitelty kimo puoliveritamma oli ratsastajan kertoman mukaan taitava estehevonen, mutta tarvitsi välillä kuskilta paljon tukea. Tamma oli kuulemma tänään vähän hermostuneen oloinen kuljetusmatkan takia, mutta Tiikeri uskoi sen rauhoittuvan kun pääsisimme hyppäämään enemmän. Kun kierros oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 110 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Tiikeri mainitsi ensitöikseen, että lyhyet lähestymiset olivat Daralle haastavia. Sivuutin kommentin kädenheilautuksella ja pyysin ratsukkoa kokeilemaan. Ensimmäisellä yrittämällä vihreävalkopuominen pysty ylittyikin vähän juuri ja juuri, mutta toisella kerralla hypyssä oli jo enemmän ilmavaraa. Kaareva jättölinja sen sijaan onnistui Daralta ratsastajineen molemmilla kerroilla hyvin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 110- ja 120-senttisenä. Dara sekoitti askeleensa parikin kertaa lähestymisissä, muttei hämmentynyt ollenkaan esteiden ulkonäöstä. Vesimatto kumiankkoineen oli ehkä vähän jännittävä, mutta se näkyi oikeastaan vain liioitellun isona hyppynä esteen yli.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan esteet olivat säädettiin korkeudeltaan ratsukkokohtaisesti ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Sarjalla ongelmaksi meinasi muodostua Daran pitkät laukka-askeleet, mutta Tiikeri ratsasti tammaa hyvin ja ratsukko sopi kuin sopikin väleihin hyvin. Dara ja Tiikeri hyppäsivät sarjan 130- ja 145-senttisenä eikä yksikään puomi edes kolahtanut kummallakaan kerralla.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin 130-senttiin ja kaikki hyppäsivät radan ensin sillä korkeudella. Toiselle kierrokselle korkeudet nostettiin ratsukkokohtaiselle tasolle. Dara ja Tiikeri selvittivät 130-senttiset esteet oikein näppärästi, mutta korkeammalla estekorkeudella lyhyt tie pystylle aiheutti yhden tipahtaneen puomin ja pitkällä tiellä vesimattoesteelle Daran vauhti kiihtyi vähän turhan paljon. Vihreävalkoinen puomi onneksi vain kolahti eikä pudonnut, mutta pyysin ratsukkoa silti ottamaan nämä pari estettä uudelleen. Tiikeri keskittyi nyt vielä aiempaa paremmin tukemaan Daraa ja tamma selkeästi hoksasi sen, sillä nyt hypyt sujuivat. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Minni Vanha-Aho - Rosa Majalis (150cm)
Lauantain toinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista muutamien verryttelyesteiden seasta. Pyysin ratsukoita keskeyttämään verryttelyn ja seuraamaan minua toiseen maneesiin, jossa varsinainen valmennus pidettäisiin. Maneesiin päästyämme varmistin, että kaikki olivat saaneet verryteltyä kunnolla ja sen jälkeen kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Ruunikko puoliveritamma esiteltiin minulle Rosaksi ja muistelin Naellan maininneen hevosesta joskus aiemmin. Tamma oli kuulemma ollut alkuverryttelyissä hirmuisen innokas ja hypyt olivat olleet melkoisen ilmavia. Kun kierros oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 110 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Rosalla ja Minnillä hypyt lähtivät sujumaan kivasti, kun ratsastaja pääsi kiinni rytmiin. Rosa hyppäsi vauhdilla ja laukka oli välillä vähän säheltämistä, mutta ponnistuspaikat löytyivät Minnin avustuksella hyvin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 110- ja 120-senttisenä. Rosa ei kummastellut erikoisesteitä, mutta koska vauhtia oli vähän turhan paljon, joten lähestymisiin piti kiinnittää huomiota. Yksi puomi putosi 120-senttisellä sianselkäesteellä, kun askeleet eivät ihan sopineet, mutta Rosa tuntui sisuuntuvan pudotetusta puomista ja uusi yritys sujui paremmin.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan esteet olivat säädettiin korkeudeltaan ratsukkokohtaisesti ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Minni oli pikkuhiljaa saanut Rosan kunnolla avuille ja sarjalla homma toimikin hienosti. Rosa hyppäsi kivan pyöreästi, eikä alkuvalmennuksen innokkuus ollut hävinnyt avuilletulon myötä.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin 130-senttiin ja kaikki hyppäsivät radan ensin sillä korkeudella. Toiselle kierrokselle korkeudet nostettiin ratsukkokohtaiselle tasolle. Ensimmäisellä, 130-senttisellä radalla Rosalla ja Minnillä onnistui yhteistyö hyvin. 150-senttisellä radalla Rosa alkoi ilmeisesti vähän väsähtää ja ratsukko pudotti pari puomia askelvirheiden takia. Pyysin Minniä hyppäämään nämä esteet vielä uudelleen helpommilla teillä ja siihen oli hyvä lopettaa. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Vilma Kavalniemi - Crane Chrysaor (140cm)
Lauantain toinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista muutamien verryttelyesteiden seasta. Pyysin ratsukoita keskeyttämään verryttelyn ja seuraamaan minua toiseen maneesiin, jossa varsinainen valmennus pidettäisiin. Maneesiin päästyämme varmistin, että kaikki olivat saaneet verryteltyä kunnolla ja sen jälkeen kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Komea mustanruunikko ori esiteltiin minulle Chrysaoriksi. Chrysaorin kerrottiin olevan varsinainen estetaituri ja sen liikkeet kiinnittivät huomioni heti ensinäkemällä. Puoliverinen miellytti kyllä silmää. Kun kierros oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 110 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Chrysaorilta ja Vilmalta verryttelyhypyt sujuivat miltei moitteitta - ratsukon hypyt ja lähestymiset olivat tasapainoisia ja askeleet sopivat ponnistuksiin hyvin. Mustanruunikko ori selkeästi nautti saadessaan ratsastajaltaan kehuja, jotka se oli kyllä täysin ansainnut.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 110- ja 120-senttisenä. Chrysaor ei välittänyt esteiden erikoisuudesta vaan hyppäsi nämäkin esteet kuin niissä ei mitään kummallista olisi ollutkaan. Sen sijaan ori intoutui esittelemaan hienoa laukkaansa eikä olisi malttanut aina odottaa omaa vuoroaan käynnissä, joten Vilmalla oli varmasti täysi työ rauhoitella hevosta.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan esteet olivat säädettiin korkeudeltaan ratsukkokohtaisesti ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Vilma ja Chrysaor hyppäsivät sarjan 120- ja 135-senttisenä enkä voinut kuin ihailla Chrysaorin tekniikkaa. Ori hyppäsi itsevarmasti, tietäen että se pääsisi esteistä yli leikiten. Esteiden jälkeen Chrysaor esitteli hieman kummallisen näköisiä loikkia pää alhaalla, mutta Vilma lähinnä nauroi ratsunsa selässä orin innostuessa.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin 130-senttiin ja kaikki hyppäsivät radan ensin sillä korkeudella. Toiselle kierrokselle korkeudet nostettiin ratsukkokohtaiselle tasolle. 130-senttisellä radalla Chrysaorilla ja Vilmalla kolahti pari puomia, joista toinen tippui. Ratsukon askeleet eivät olleet aivan sopineet sianselkä-esteelle ja vihreävalkoiselle pystylle, mutta uudella yrittämällä homma sujui paremmin. Estekokeuden noustessa Chrysaor tuntui sisuuntuvan entisestään ja 140-senttiset esteet ylittyivät kerralla puhtaasti, joten suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.
Tiikeri - Dark Star Apple (160cm)
Lauantain toinen valmennusryhmä löytyi verryttelemästä Clarkeneksen maneesista muutamien verryttelyesteiden seasta. Pyysin ratsukoita keskeyttämään verryttelyn ja seuraamaan minua toiseen maneesiin, jossa varsinainen valmennus pidettäisiin. Maneesiin päästyämme varmistin, että kaikki olivat saaneet verryteltyä kunnolla ja sen jälkeen kävin ratsukot nopeasti läpi vaihtaen aina pari sanaa ratsastajan kanssa mahdollisista haasteista tai muista asioista. Daraksi esitelty kimo puoliveritamma oli ratsastajan kertoman mukaan taitava estehevonen, mutta tarvitsi välillä kuskilta paljon tukea. Tamma oli kuulemma tänään vähän hermostuneen oloinen kuljetusmatkan takia, mutta Tiikeri uskoi sen rauhoittuvan kun pääsisimme hyppäämään enemmän. Kun kierros oli käyty läpi, pääsimme aloittamaan varsinaisen työskentelyn.
Aloitimme verryttelyhypyillä kahdelle yksittäiselle pystylle, joilla oli korkeutta noin 110 senttimetriä. Toiselle pystyistä lähestyminen tapahtui lyhyesti lävistäjällä ja toinen oli maneesin pitkän sivun suuntaisesti kahden esteen linjalla, joten jättölinja oli hieman kaareva. Tiikeri mainitsi ensitöikseen, että lyhyet lähestymiset olivat Daralle haastavia. Sivuutin kommentin kädenheilautuksella ja pyysin ratsukkoa kokeilemaan. Ensimmäisellä yrittämällä vihreävalkopuominen pysty ylittyikin vähän juuri ja juuri, mutta toisella kerralla hypyssä oli jo enemmän ilmavaraa. Kaareva jättölinja sen sijaan onnistui Daralta ratsastajineen molemmilla kerroilla hyvin.
Toisena tehtävänä tutustuttiin maneesista löytyviin erikoisesteisiin ja tänään esteinä olivat vesimatto kumiankkoineen, sianselkäeste muurilaatikoilla sekä laineen muotoon leikattu sininen vanerilevy. Jokainen esteistä hypättiin pari kertaa eri korkeuksilla, 110- ja 120-senttisenä. Dara sekoitti askeleensa parikin kertaa lähestymisissä, muttei hämmentynyt ollenkaan esteiden ulkonäöstä. Vesimatto kumiankkoineen oli ehkä vähän jännittävä, mutta se näkyi oikeastaan vain liioitellun isona hyppynä esteen yli.
Ennen radan hyppäämistä jäljellä oli vielä kolmen esteen sarja, johon ratsukot eivät olleet päässeet vielä ottamaan tarkempaa tuntumaa. Sarjan esteet olivat säädettiin korkeudeltaan ratsukkokohtaisesti ja askelvälit mitoitettu juuri sopiviksi ensimmäisen ollessa kahdelle ja toisen yhdelle laukka-askeleelle. Sarjan viimeinen este oli okseri. Sarjalla ongelmaksi meinasi muodostua Daran pitkät laukka-askeleet, mutta Tiikeri ratsasti tammaa hyvin ja ratsukko sopi kuin sopikin väleihin hyvin. Dara ja Tiikeri hyppäsivät sarjan 130- ja 145-senttisenä eikä yksikään puomi edes kolahtanut kummallakaan kerralla.
Lopuksi ratsukot pääsivät hyppäämään kaikki maneesin esteet ratana. Rata alkoi pysty-sianselkä -linjalla, jatkui vihreävalkopuomiselle pystylle lyhyellä tiellä ja sieltä laine-esteelle. Sen jälkeen käännyttiin sarjalle, jonka jälkeen tehtiin vielä pitkä tie vesimattopystylle. Halutessaan linjan kaksi estettä sai hypätä lopuksi uudelleen. Esteiden korkeus säädettiin ensin 130-senttiin ja kaikki hyppäsivät radan ensin sillä korkeudella. Toiselle kierrokselle korkeudet nostettiin ratsukkokohtaiselle tasolle. Dara ja Tiikeri selvittivät 130-senttiset esteet oikein näppärästi, mutta korkeammalla estekorkeudella lyhyt tie pystylle aiheutti yhden tipahtaneen puomin ja pitkällä tiellä vesimattoesteelle Daran vauhti kiihtyi vähän turhan paljon. Vihreävalkoinen puomi onneksi vain kolahti eikä pudonnut, mutta pyysin ratsukkoa silti ottamaan nämä pari estettä uudelleen. Tiikeri keskittyi nyt vielä aiempaa paremmin tukemaan Daraa ja tamma selkeästi hoksasi sen, sillä nyt hypyt sujuivat. Onnistuneen suorituksen jälkeen annoin luvan siirtyä itsenäisten loppuverryttelyiden pariin.